Aulis ja Torsti ovat kaksi monipuolisesti harrastavaa novascotiannoutajaa eli tolleria Riihimäeltä. Poikien harrastusrepertuaariin kuuluvat noutajien rodunomaisten lajien lisäksi metsästyskoirien jäljestyskokeet, tottelevaisuuskokeet, agility sekä luonnossa liikkuminen. Molempien "työ" on kuitenkin metsästyskoirana toimiminen. Noutajina poikien bravuurina ovat tietenkin sorsalinnut, mutta jahtireissuilla pojat ovat pääseet myös erilaisten kanalintujen, kyyhkyjen sekä jänisten makuun.
Tarkemmin Auliksen ja Torstin harrastuksista ja luonteista voit lukea pojat-osiosta. Pyrimme myös kantamaan kameraa mukana eri tapahtumissa, joiden tunnelmiin voit itsekin uppoutua galleriaosiossa. Yksityiskohtaisemmin eri tapahtumien kulkua ja tunnelmia erittelemme omin sanoin arkisto-osiossa. Tapahtumakalenterin avulla tiedät mistä tapahtumista meidät löytää. Mikäli haluat ottaa meihin heti yhteyttä, voit käyttää yhteydenottolomaketta. Sivulta löydät myös linkit meitä lähellä oleville harrastussivustoille.
Toivottavasti sisältöön tutustuminen tuottaa teille yhtä paljon iloa kuin meille sen tuottaminen!
Viimeisimmät päivitykset
Kuten Johanna jo Torstin 2-vuotispäivän kirjoituksessa kirjoitteli, on yhtenä Torstin tavoitteena tälle vuodelle startata nome-kokeessa. Ajattelin hieman kirjoitella tämän hetken tilanteesta, jotta h-hetken lähestyessä voi palata ajassa taakse päin ja itsearvioida koiran kehittymistä.
Lue lisää...Torsti täytti tänään kaksi vuotta ja tässä juttua, mitä tässä ajassa ollaan Torstista opittu.
Lue lisää...Vuosi ehti jo vaihtua, mutta ennen uuden vuoden suunnitelmien valottamista voisi pistää vielä vanhan vuoden pakettiin.
Lue lisää...Torsti juhlisti vuoden vaihtumista varisten kanssa. Tällä kertaa oltiin liikkeellä valoisaan aikaan, joten treenistä saatiin räpsäistyä muutama julkaisukelpoinen kuva. Tässä siis kuvia Torstin vuoden viimeisestä vaakkuilusta.
Lue lisää...Torsti kävi näyttäytymässä itsenäisyyspäivän ryhmänäyttelyssä.
Lue lisää...Ajattelin alkaa pitämään kirjaa treeneistä helpottamaan omaa ja Torstin kehittymisen seuraamista ja treenien suunnittelua. Ensimmäisen treenin aiheena oli lähialuehaku ja ohjaus.
Lue lisää...